03 helmi Matkakertomus Marcialonga

Hei!

Marcialonganmatkalta on palattu.

Olimme liikkeellä 22 hengen seurueella. Väkeä oli pohjoisesta, Keski-Pohjanmaalta, Etelä-Pohjanmaalta, Satakunnasta ja Varsinais-Suomesta.

Järjestelyt onnistuivat pääosin suunnitelmien mukaan, mutta ainahan reissuilla sattuu ja tapahtuu. Finnairin ryhmäosasto oli ohjeistanut meitä varaamaan suksipussit yhden henkilön nimelle per varaus. Siinähän riitti lentokentällä molemmissa päissä sumplimista, mutta sukset kulkivat perille ja sehän on pääasia.

Vuokra-autojen kanssa oli tietenkin se normaali vääntö. Olin varannut suksikuljetuksiin isoimmat farmariautot ja kuinka ollakaan meille tyrkytettiin Focusta. Kun havainnollistin heille miksi me tarvimme isomman farmarin, oli vastaus että Focuksen selkänojat voi taittaa alas…

No loppujen lopuksi ne isot farmarit saatiin ja kaikki tavarat kyytiin mahtui.

Hotellimme väki piti meistä taas hyvää huolta. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Voiteluhuoneessa oli tiivis tunnelma kun tupa oli täynnä hiihtoväkeä ja suksethan piti voidella. Satsasin firman puolesta kunnon Puurusen voitelupöytään. Tiesin että talon puolesta löytyi yksi kiinteä teline. Norjalaiset totesivat Puurusen hyväksi vekottimeksi. Valloittivat paikan aika tehokkaasti eikä pienet vinkit kuten ”aika hyvä teline tuo; missäkähän veikkaatte että tuo on tehty” tai ”pohjoismainen yhteistyö: suomalainen maksaa, norjalainen voitelee” eivät menneet perille. Alavuden pojat olivat sitten selkeämpiä viestinnässään ja sen jälkeen pääsimme kyllä voitelemaan omalla telineellä.

Harmiksemme muutama henkilö porukasta sai vatsavaivoja. Kaksi ensimmäisenä oireillutta ehti toipua kisakuntoon, mutta kaksi myöhemmin oireillutta ei ollut sunnuntaina hiihtokunnossa. Selvyyttä emme saaneet mistä pöpö oli tullut.

Kisa-aamuna pakkasta oli noin -10 astetta ja keli aika lailla nihkeä. Töitä sai tehdä hartiavoimin että eteenpäin pääsi. Kun aurinko alkoi lämmittämään, niin luistokin parani. Tunnelma reitin varrella oli jälleen huikea kun väki kannusti villisti ja ilma oli kuin morsian. Hattua täytyy nostaa järjestäjille että ladut olivat jälleen kunnossa. Toki jyrkemmät ylämäet olivat puuroa kun väki oli saksannut, mutta näin harrastelijalle se oli ehkä parempi ettei tullut kiusausta rynniä ylämäkiin..

Reittiä oli jonkin verran muutettu edellisiin vuosiin nähden. Loppunousu oli hieman lyhyempi, mutta jyrkempi. Riitti ainakin minulle ihan hyvin; kaikki voimat jäi ladulle.

Kotimatkalle päätimme mennä yhden pysähdyksen taktiikalla. Pysähdyimme Garmisch Partenkirchenissä lounaalle ja samalla ihailemaan hyppyrimäkiä. Taktiikka osoittautui oikeaksi, sillä Münchenin kentällä ison matkatavaran hihnalle kertyi melkoinen ruuhka. Yksi hihna avoinna ja jonoa varmaan 100 m suksipusseineen. Kun sukset vihdoin luovutettua saatiin, niin aika suoraan turvatarkastuksen jälkeen koneeseen mentiin.

Näin matkanjohtajan vinkkelistä oli hienoa matkustaa näin kursailemattoman ja huumorintajuisen porukan kanssa. Homma toimi ja hauskaa oli. Jos se nauru oikeasti pidentää ikää, niin muutama vuosi taisi tulla lisää.

Ei muuta kuin suotuisia hiihtokelejä kaikille!

Kimmo Kalliokoski
Matkanjohtaja
Kokkolan Matkatoimisto OY