05 syys Matkakertomus 10-vuotis juhlamatkalta Itävaltaan

Matkatoimistomme järjesti kymmenennen vaellusmatkan Itävallan Tuxertalin kauniisiin alppimaisemiin. Tällä kertaa ajankohdaksi olimme valinneet heinäkuun, jolloin kukkaloisto on parhaimmillaan. Varsinkin alppiruusut kukkivat kauniisti. Majoitus meillä oli koko ajan Lanersbachissa Hotel Jägerissä, missä meistä pidettiin todella hyvin huolta.

Valtaosa ryhmästä tuli liityntälennolla Kruunupyystä, muutama pariskunta Vaasasta ja muutama henkilö Helsingistä. Finnairin siivin lensimme Müncheniin, missä Omnibus Werner Richterin linja-autolla matka jatkui kohti Tux-Lanersbachia. Kuskina meillä oli itse Werner Richter,  joka jälleen valitsi meille reitin hieman pienempiä valtateitä pitkin Garmisch Partenkirchenin kautta Insbruckiin. Pidimme lounastauon vanhassa kaupungissa ja näimme tietysti myös Kultaisen Katon. Ensimmäisenä iltana Lanersbachissa kävimme seurantalolla kuuntelemassa paikallisen torvisoittokunnan konserttia.

Keskiviikkona vaelsimme 1300 m korkeudelta 2000 metriin. Matkanjohtaja Peter kertoi meille paikallisista kasveista ja erittäin mieleenpainuva oli tarina luonnon viagrasta eli nokkosen siemenistä. Pidimme pienen tauon Brandalmissa ja matka jatkui kohti Eggalmia, missä meillä oli vähän pidempi tauko. Pohjalaiselle nämä maisemat ovat aivan uskomattomia; tätä syvyyttä ja korkeuseroa ei vaan saa vangittua kameralla.

Eggalmista osa jatkoi matkaa kabiinihissillä, osa kävellen. Carl-Gustav Kimosta vaihtoi kuulumisia paikallisten pienviljelijöiden kanssa suomeksi ja totesi, että toimii paremmin kuin englanti…

Illan päätteeksi hotellimme oli kutsunut kahden naisen countryorkesterin esiintymään. Riemulla ei ollut rajaa, kun hotellin omistaja nappasi meidät mukaan letkajenkkaan ympäri ravintolaa ja keittiötä.

Torstaina ohjelmassa oli retki Hintertuxin jäätikölle. Matkasimme paikallisbussilla Hintertuxiin ja sieltä kabiinihisseillä aina 3228 m korkeuteen. Siellä hiihtokeskus on täydessä toiminnassa. Sen verran vilpoista on että nopean yhteiskuvan jälkeen lähdimme kabiinihissillä alaspäin. Sommerbergin asemalta jatkoimme sitten patikointia taas ylöspäin Tuxer Joch-hausiin lounastauolle. Tauon jälkeen lähdimme laskeutumaan Weitentalin laaksoon. Reitin varrella näimme kaksi kaunista vesiputousta, useita murmeleita ja jotkut myös alppitähtiä. Putousten jälkeen reitti oli aika haastavaa ja katseen sai pitää tiukasti siellä minne astuu. Hintertuxista matka jatkui majapaikkaan paikallisbussilla.

Perjantaina meillä oli ensimmäistä kertaa retki kauniiseen Schlegeisiin. Hotellilta matkasimme bussilla Ginzlingiin, mistä alkaa 13 km pitkä vuoristotie. Moottoripyöräilijöiden unelmareitti: 800 metriä nousua, 8 neulansilmämutkaa ja 4 tunnelia ennen kuin saavumme Schlegeisin tekojärvelle. Padon leveys on 725 m ja korkeus 131 m. Osa porukasta lähti Peterin mukana vaeltamaan Olperhutteen ja toista reittiä takaisin. Ne, jotka eivät halunneet lähteä pidemmälle vaellukselle patikoivat tekojärven läheisyydessä, minkä jälkeen sateen yltyessä pidimme taukoa näköalaravintolassa. On sanomattakin selvää, että löylyt hotellin kylpyläosastolla olivat paikallaan pitkän vaelluksen jälkeen. Päivällisen jälkeen hotellimme lähellä Bergfriedissä oli pubi-ilta; tarttuvaa musiikkia ym. ja innokkaimmat tanssivat pöydällä.

Lauantaina aamulla saimme käydä katsomassa maastopyöräkilpailun lähtöä Lanersbachin keskustassa. Muutamia suomalaisiakin osallistui kisaan. Päivän retkellä vaelsimme luonnonkelkkarataa pitkin hienoon Höllensteinhütten taukopaikkaan. Uudelta tieltä oli upeat näköalat laaksoon. Sää oli vaihteleva; kun sadeviitan sai päälle, niin tuli pouta ja päinvastoin. Matkan hintaan sisältyi aamiaisen lisäksi iltapäivällä välipala (oli suolaista ja makeaa tarjolla) ja 4 ruokalajin päivällinen, joten nälkä ei päässyt yllättämään.

Sunnuntain retkellä menimme ensin paikallisbussilla Finkenbergiin ja jatkoimme kabiinihissillä ylös. Vaelsimme Penkenjochista kohti Schrofenalmia, missä tutustuimme entisen magnesiittikaivoksen alueeseen, josta on jäljellä enää vanha kappeli. Schrofenalmilta jatkoimme loivaa alamäkeä kohti Vorderlandersbachia ja Lanersbachia. Viimeisenä iltana meillä oli tietysti paljon muistamisia, palkitsemisia ja saimme nauttia myös paikallisesta musiikista.

Maanantaina oli edessä kotimatka. Haikein mielin pakkasimme kamppeemme ja lähdimme bussilla kohti Müncheniä. Kuljettajamme Werner Richter vei meidät jälleen kauniiden, idyllisten pikkukaupunkien läpi.

Matkalla Peter Sandbacka kertoi Münchenin historiasta. Meillä oli keskustassa 3 tunnin pysähdys, jonka aikana kävimme lounaalla Rathauskellerissä ja katselimme hieman kävelykadun vilinää. Finnair lennätti meidät taas turvallisesti kotiin. Ilahduttavaa oli nähdä että molempiin suuntiin lennot olivat lähes täysiä.

Tuxertal on ihanteellinen kohde vaellusmatkoille; reittejä riittää n 350 km, taukopaikkoja on riittävästi, maisemat aivan mahtavat ja ihmiset ystävällisiä. Niin ja ruoka on hyvää.

Ryhmässämme oli kiva henki, jota eivät edes pienet sateet lannistaneet. Suurkiitokset vielä Peter Sandbackalle, joka on sisällön rakentanut ja vuosien saatossa kehittänyt.

Terveisin

Kimmo Kalliokoski